Marraskuussa 2018 Aseistakieltäytyjäliitto pyysi lahjoituksia turkkilaiselle sisarjärjestölleen VR-DER:lle, joka on ollut rahoitusvaikeuksissa Turkin hallituksen määräämien tukileikkausten ja maata vaivaavan talouskriisin takia. Turkulainen Maailmanparannusyhdistys Maailmanpyörä Koroinen lahjoitti keräykseen 1000 euroa. Kävi ilmi, että kyseessä on pyöräkirppis, joka kunnostaa pyöriä ja lahjoittaa kertyneitä voittoja hyviin tarkoituksiin. Pyöräkirppiksen väki vastaili kysymyksiimme.
Milloin Maailmanpyörä Koroinen on alun perin perustettu ja mitä varten?
Yhdistyksemme on perustettu vuonna 2014, ja sen toimintaidea on ”Hyvyys voittaa maailman pahuuden 6 - 0”. Turussa pyöräkirppistoimintaa on ollut vuodesta 1990, jolloin kehitysmaakauppalaiva Estelleä rakennettiin. Kyse on siis eräänlaisesta jatkumosta.
Kuinka paljon ihmisiä toiminnassanne on mukana?
Meillä on yhdistyksessä toiminnassa mukana noin 10 henkilöä, ja lisäksi muita. Ihmiset ovat aikataulujensa mukaan aktiivisia. Toiminta on täysin vapaaehtoista. Millä eri tavoilla toimintaanne voi osallistua? Osallistua voi pyöriä korjaamalla, kirjanpito- ja paperitöillä, kaikenlaisella pyörä- ja maailmanparannusaktivismilla, neuvonta- ja myyntityöllä ynnä muulla toiminnalla, mikä nyt voisi olla sellaista itsenäistä toimintaa, jota yhdistyksen aktiivi haluaa tehdä.
Mitä neuvoja antaisitte ihmisille, joita kiinnostaisi aloittaa samanlaista toimintaa omalla kotipaikkakunnallaan?
Tarvitaan yhdestä kahteen henkilöä, jotka ensin ovat toiminnasta innostuneita, ja toimintaa voi kasvattaa, jos muita innostuneita löytyy taikka voi vain jatkaa omien rahkeiden mukaan. Hyvä idea on myös toimia toisen yhdistyksen kanssa, vaikka sen varainhankintalähteenä, jolloin oma paperinpyöritys vähenee.
Mistä mieleenne tuli lahjoittaa rahaa Turkin aseistakieltäytyjäliikkeelle?
Koska olemme itsenäinen riippumaton yhdistys, jokaisella jäsenellä on mahdollisuus ehdottaa rahoitusta jollekin itselle tärkeälle toiminnalle. Eräs yhdistyksemme jäsenistä oli nähnyt julkaisussanne tiedon, että Turkin aseistakieltäytyjäliike tarvitsee taloudellista tukea. Kokouksessamme pidimme asiaa tärkeänä ja päätimme tukea kyseistä toimintaa.
Onko heittää jotain pyöränhuoltovinkkiä talvipyöräilijöille ja kevätliukkailla lipsuttelijoille?
Talvirenkaat, pyöräilykypärä ja näkyvyydestä huolehtiminen ovat tärkeitä talvikaudella. Ketjut voi öljytä vanhaa hammasharjaa apuna käyttäen.
Haluatteko lähettää muita terveisiä Antimilitaristin lukijoille?
Palaamme ensimmäiseen kohtaan: ”Hyvyys voittaa pahuuden 6 - 0”.
Fakta:
Maailmanpyörä Koroinen toimii vapaaehtoisvoimin huoltaen lahjoitettuja polkupyöriä ja myyden niitä edelleen. Pyöräkirppis myy noin 100 pyörää vuodessa. Torstaisin se järjestää itsehoitopäiviä, jolloin pyöräkirppiksen väen neuvoilla ja työkaluilla voi tulla korjaamaan pyöräänsä ilmaiseksi. Sähkön ja vuokrien jälkeen jäävät myyntivoitot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Lahjoituksia tehdään 4 000 - 6 000
euroa vuosittain. Tukea saaneita järjestöjä ovat esimerkiksi Klovnit ilman rajoja, Amnesty International ja SUS-projekti Bangladeshissä, mutta suurin osa tuen saajista on pienempiä yhdistyksiä. Lahjoituskohteet päätetään jäsenistön toiveiden mukaan. Lisäksi vuosittain lahjoitetaan noin 20 kappaletta huollettuja pyöriä. Elävän kulttuurin Koroinen on samalla alueella toimiva toinen yhdistys, jolta pyöräkirppis vuokraa tilat. Osa toimintaa pyörittävän yhdistyksen jäsenistä on toiminut myös AKL:ssa.
AKU KERVINEN
KUVA: PERTTI MIKKONEN