Taloudellinen eriarvoisuus on suurimpia esteitä aidon yhdenvertaisuuden tiellä. Taloudellisten resurssien epätasainen jakautuminen on paitsi epäoikeudenmukaista, myös haitallista ja vaarallista, sillä se luo pohjaa tuleville konflikteille eri ihmisryhmien välillä.
Historioitsija Yuval Noah Hararin mukaan maailmanhistoriaa voi tarkastella prosessina, jonka aikana ihmislajin hallinnoima ja kuluttama energiamäärä on jatkuvasti kasvanut. Toisaalta tällä kehityksellä on myös hintansa, sillä ekosysteemi ei pidemmän päälle kestä nykyistä tuotanto- ja kulutustasoa.
Ihmiskunta on tällä hetkellä monessa mielessä vauraampi kuin koskaan. Tuotantovoimat ja teknologia ovat kehittyneet valtavasti viimeisten vuosisatojen aikana. Teollinen vallankumous ja fossiilisen energian hyödyntäminen nostivat ihmiskunnan esimodernin ajan niukkuuden maailmasta. Henkeä kohti laskettu energiankulutus on kasvanut huimasti kahden viime vuosisadan aikana. Mutta onko henkeä kohden koettu tyytyväisyys kasvanut samassa suhteessa?
Hararin mukaan ihmiskunnan huimasta teknologisesta kehityksestä huolimatta yksittäisten ihmisten hyvinvointi ei historian saatossa ole parantunut yhtä suoraviivaisesti. Monesti kehitys on päinvastoin johtanut eriarvoisuuden kasvuun. Kaikki eivät ole päässeet hyötymään kehityksestä. Mistä tämä johtuu?
Ongelmallinen talousjärjestelmä
Nähdäkseni ongelmien keskiössä on vallitseva talousjärjestelmä. Ihmiskunnan suunnattomasta energiankulutuksesta huolimatta kaikille ihmisille ei edelleenkään saada kattoa pään päälle eikä riittävästi ruokaa pöytään. Maailma ei silti kärsi ruoan vaan ostovoiman puutteesta: yhtäällä ovat varastoihin mätänevät elintarvikkeet ja toisaalla nälkää näkevät köyhät. Ongelmana on taloudellisten resurssien epätasainen jakautuminen. Koskaan historiassa ei ole ollut resurssien puolesta niin helppoa tyydyttää ihmisten materiaalisia tarpeita kuin nyt, eikä se koskaan ole ollut poliittisesti yhtä vaikeaa – kiitos kapitalististen tuotantosuhteiden, jotka pitävät ihmiskuntaa vankinaan.
Kapitalismin väitetään nostaneen ihmiskunnan pois materiaalisen niukkuuden maailmasta ja vähentäneen köyhyyttä. Mutta entäpä jos tuloerot eivät koskaan ole olleet niin suuria kuin nyt? Köyhimmät meistä joutuvat edelleen tyytymään yksipuoliseen ravintoon ja virikkeettömään elämään, kun taas rikkaimmat voivat nykyisin suunnitella jopa avaruusmatkoja.
On vaikea kuvitella, että resurssien käyttömahdollisuuksissa ja kulutusmahdollisuuksissa voisi olla suurempia yksilökohtaisia eroja. Suuret tulo- ja varallisuuserot ovat ongelmallisia, sillä ne luovat katkeruutta ja siten pohjaa tuleville vastakkainasetteluille.
Kyseenalaista tehokkuutta
Kapitalistista talousjärjestelmää pidetään monesti taloudellisesti tehokkaana järjestelmänä. Ajatus pohjautuu eräänlaiseen kehäpäätelmään: koska markkinoiden ajatellaan tuottavan tehokkaan lopputuloksen, tästä lopputuloksesta poikkeaminen nähdään tehottomuutena.
Lopputuloksen laadusta voi silti olla montaa mieltä. Tehokas markkinaehtoinen ratkaisu on esimerkiksi Helsingissä luonut mielenkiintoisen tilanteen, jossa yhtä asunnotonta kohden on lähes kymmenen tyhjää asuntoa.
Näin käy, kun vaihtoarvon maksimointi on olennaisempaa kuin käyttöarvojen luominen. Samaan aikaan julkisen sektorin toiminta nähdään helposti resurssien haaskauksena ja tehottomuutena, jonka toimintaedellytyksiä olisi leikattava. Näin tehokkuudelle saadaan entistä erikoisempia ilmenemismuotoja: Vanhukset ilman riittävää hoivaa – tehokkuutta! Harveneva terveyskeskusverkosto – tehokkuutta! Kapitalistinen järjestelmä ylpeilee siis tehokkuudellaan mutta ei kykene suunnattomasta energiankulutuksestaan huolimatta edes tyydyttämään ihmisten perustarpeita. Myös kehittyneissä länsimaisissa yhteiskunnissa kodittomuus, köyhyys ja nälkä ovat jatkuvasti läsnä.
Ihmiskuntaa repivä eriarvoisuus luo pohjaa tulevaisuuden konflikteille. Kansallisella tasolla voidaan nostaa esille esimerkiksi suomalaisen sosiaaliturvan liian matala taso, joka luo osattomuutta ja syrjäyttää ihmisiä yhteiskunnassa normaalina pidetystä elämäntavasta.
Globaalilla tasolla voidaan mainita ilmastonmuutos, joka tuhoaa lähivuosikymmeninä laajoja viljelyalueita viljelykelvottomiksi ympäri maailmaa ja siten aikaansaa uusia osattomien ja sorrettujen joukkoja, joiden parista erilaisten ääriliikkeiden on helppo löytää rekrytoitavia.
Sotateollisuus pahentamassa ongelmia
Rajallisten resurssien maailmassa niukkojen resurssien tuhlaaminen asevarusteluun on erityisen vastuutonta. Jokainen asevarusteluun laitettu euro on pois jostain muusta. Sotateollisuus syö arvokkaita resursseja, joita voisi hyödyntää muuhun yhteiskunnalle ja ihmisille hyödyllisempään toimintaan. Jostain syystä näin ei kuitenkaan tehdä. Armeijan hankinnoista pidetään kiinni viimeiseen asti. Suomessa erityisen oireellista on se, miten nyt koronakriisin keskelläkin halutaan pitää kiinni hävittäjähankinnoista. Hävittäjien vuoksi valtio on valmis velkaantumaan kymmeniä miljardeja euroja.
Sotateollisuus ja militarismi pahentavat myös ilmastonmuutosta. Esimerkiksi Yhdysvaltain asevoimien hiilijalanjälki on suurempi kuin monien yksittäisten valtioiden, esimerkiksi Suomen. On mielenkiintoista pohtia, saadaanko tällä suurella luonnonvarojen kulutuksella aikaan sellaista arvoa, mikä voisi oikeuttaa toiminnan aikaansaamat kustannukset ja ympäristöhaitat.
Asevarustelun mielettömyys tulee parhaiten esille joukkotuhoaseiden kohdalla. Juuri ydinaseessa konkretisoituu modernin elämänmuodon tuhlaavaisuus: Valtava energiamäärä, jonka voisi ainakin teoriassa valjastaa auttamaan ihmiskuntaa, muuttuu silmänräpäyksessä tuhon ja hävityksen välikappaleeksi.
Kohti sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa maailmaa
Vallitseva ympäristökriisi osoittaa, että nykyinen liikatuotantoon ja kerskakulutukseen perustuva elämäntapa on kestämättömällä pohjalla. Nykyisen kilpailullisen ja kasvuhakuisen talousjärjestelmän ongelmallisuus on tiedostettava nykyistä paremmin.
1800-luvun lopulla kirjoittaneen sosialistiteoreetikko Paul Lafarguen mukaan ihmiskunnan tulisi keskittyä tuottamaan vain välttämätön ja tekemään vain minimimäärä työtä. Tarvittavien tavaroiden tuottamiseksi vaadittava työmäärä on loppujen lopuksi aika vähäinen. Lafarguen ajatuksia nykyaikaan soveltamalla voitaisiin luoda pohjaa maailmalle, jossa sekä ihminen että luonto kestäisivät nykyistä paremmin.
Moderniin yhteiskuntaan verrattuna metsästäjäkeräilijöiden kivikautinen yhteiskunta, jota antropologi Marshall Sahlins on kuvaillut "alkuperäiseksi hyvin-
vointiyhteiskunnaksi", kuulostaa suorastaan edistykselliseltä: Työtä tehtiin vain vähän ja se todella tähtäsi yhteisön jäsenten perustarpeiden tyydyttämiseen. Pääsy tuotannollisiin resursseihin oli tasa-arvoinen eikä kukaan kärsinyt puutetta.
Sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukainen maailma on turvallisuuden kannalta paras vaihtoehto. Reilujen olojen vallitessa ihmisten välinen katkeruus on vähäisempää. Silloin asevarustelullekin on vähemmän perusteita.
TEKSTI: JUUSO KOPONEN
KUVA: ELIZAVETA SAVOLAINEN
