Siviilipalvelus voi edelleen olla asia, jota täytyy selitellä ja perustella lähipiirille ja sukulaisille, eikä yleisen asevelvollisuuden nimissä vaadittu vuosi palkatonta työtä ole monelle nuorelle unelmien täyttymys. Jos siviilipalvelukseen päätyy, kuinka ottaa siitä ilo irti? Nimimerkki J löysi Lapinjärven koulutusjaksolta yhteisöllisyyttä ja ihmisiä, joiden kanssa hänellä oli ainakin jotain yhteistä.
Isoisäni soitti minulle 28.12.2019. Hän halusi kysellä, miltä minusta tuntuu aloittaa armeija. Korjasin monesti viettäväni tulevan vuoden siviilipalveluksen parissa, mikä ei kuitenkaan muuttanut mitään. Isoisäni oli varma, että hänen pojanpoikansa oli menossa armeijaan. Kai hänen oli kaikista helpointa olettaa näin. Isoveljeni, isäni ja isoisäni kävivät armeijan. Miksen minäkin siis olisi käynyt?
Armeija nykyisessä muodossaan on organisaatio, jota en tahdo tukea. Mielestäni on väärin erottaa vuosittain tuhansia miehiä tavallisesta arkisesta elämästä palvelemaan puolustusvoimia, joiden merkitys nykymaailmassa on vähenevä. Siviilipalvelus puolestaan on vielä vuonna 2020 pituudeltaan rangaistusluontoinen ja taloudellisesti velvolliselle kannattamatonta. Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa vietetty vuosi tuntui kuitenkin kahdesta pahasta pienemmältä, mikä ajoi minut lopulta siviilipalvelusta kohti.
Ankea alku
Ensimmäisenä iltana koulutusjaksolla muistan lähes itkeneeni ystävälleni puhuessani, koska halusin että hän hakisi minut kotiin. Olin varma, etten tulisi jaksamaan kuukautta siviilipalveluskeskuksella. Pian huomasin kuitenkin, ettei tilanteeni ollutkaan niin paha kuin olin kuvitellut. Tajusin, että keskus on täynnä ihmisiä, joiden kanssa minulla on jotain yhteistä: koemme siviilipalveluksen kahdesta pahasta parempana. Kuluvien kolmen viikon aikana sain koottua ympärilleni piirin ystävällisiä kasvoja, joiden kanssa kävin läpi tulevan vuoden ensimmäisen kuukauden.
Siviilipalveluskeskuksen neljästä koulutussuunnasta valitsin VÄKE:n eli väkivallan ennaltaehkäisyn. Vaikka osa luennoista oli kaikille yhteisiä, koulutus tapahtui suurimmalta osin ryhmäkohtaisesti. VÄKE:n luentojen aiheet vaihtelivat, mutta pyörivät pitkälti koulutussuuntauksen nimen mukaisesti väkivallan ja sitä ennaltaehkäisevien keinojen ympärillä. Osa luennoista kului intensiivisesti luennoitsijoiden puheiden ja mielenkiintoisten pienryhmäkeskustelujen parissa, loput puolestaan värikkäitä karkkirivejä kännykällä yhdistäessä.
Värikästä arkea sivarikuplassa
Kuten varmasti monen muunkaan, myös minunkaan mielestäni koulutusjakson paras puoli ei ollut koulutus itsessään, vaan pikemminkin sen yhteisöllisyys. Oman koulutuseräni ryhmähenki oli huippuluokkaa, mikä näkyi muun muassa vapaa-ajalla. Joskus pelattiin biljarditurnauksia, toisinaan laulettiin Madonnaa hotelli Hanhen karaokebaarissa. Mielikuva harmaasta, tylsästä ja tiukkakurisesta siviilipalveluskeskuksesta osoittautui hyvinkin nopeasti vääräksi.
Siinä missä koulutusjaksolla arki oli hyvinkin värikästä, viikonloput puolestaan olivat luonteeltaan täysin erilaisia. Perjantain kuluessa käytävät, jotka vielä päivää aiemmin olivat elämää täynnä, hiljentyivät täysin. Keskukselle viikonlopuksi jääneet velvolliset pystyi laskemaan kahden käden sormilla eikä heitä erityisemmin viikonlopun aikana omien huoneidensa ulkopuolella näkynyt. Positiivisena puolena sivarikeskuksen TV-huone oli 24 tuntia vuorokaudesta sekä auki että vapaa viikonloppuisin, mikä puolestaan johti tuntien pituisiin Simpsonit-maratoneihin. Maanantai-iltaan mennessä keskus täyttyi taas tutuista kasvoista, jotka odottivat toisaalta seuraavaa viikonloppua, mutta myös tulevaa viikkoa pienessä kuplassamme.
Kuukausi siviilipalveluskeskuksessa sai minut unohtamaan aiemmin lukemani kuran internetin keskustelupalstoilta. Siirtyessäni palveluspaikkaani Kirkkonummen seurakuntayhtymälle isoisäni sanoista ei ollut enää jäljellä kuin etäinen kaiku jossain mieleni sopukoista. Lapinjärveltä neljän viikon aikana kehittyneiden muistojen ja kokemusten pohjalta voin sanoa kuukautta siviilipalveluskeskuksella hankalasta alusta huolimatta yhdeksi elämäni huippuhetkistä.
TEKSTI JA KUVA: NIMIMERKKI J
KIRJOITTAJAN TOIVEESTA JULKAISEMME HENKILÖKOHTAISIA KOKEMUKSIA LÄPIKÄYVÄN ARTIKKELIN NIMIMERKILLÄ.