"AMPUKAA HEIDÄT KUOLIAIKSI."
Tämä oli Filippiinien presidentti Rodrigo Duterten käsky, jonka mukaan maiden sotilaiden ja hallitusten tulisi käyttää “poikkeustilamaista” lähestymistapaa pakottaakseen ankaraa eristäytymistä koronaviruspandemian vaikutusten rajoittamiseksi. Pian tämän seurauksena alkoi levitä kertomuksia pahoinpitelyistä ja poliisien tekemistä henkirikoksista karanteenimääräyksen rikkomisiin liittyen.
Näihin kertomuksiin lukeutuu mukaan erään humalaisen miehen ampuminen, nuorten sulkeminen koiranhäkkiin ja ulkonaliikkumiskieltoa rikkoneiden henkilöi-
den pitäminen ilman ruokaa tai vettä. Yli tuhat ihmistä Filippiineillä on pidätetty eristysolosuhteiden rikkomisen vuoksi, ja Human Rights Watch on kritisoinut maan hallitusta samanlaisten taktiikoiden käyttämisestä kuin huumeiden vastaisessa sodassa, jossa poliisi on tappanut tuhansia ihmisiä. Näihin taktiikoihin lukeutuu myös ovelta ovelle -etsinnät ja naapureiden rohkaiseminen ilmiantamaan henkilöitä, joilla he epäilevät olevan koronavirukseen liittyviä oireita.
Nämä lähestymistavat eivät kuitenkaan ole rajoittuneet ainoastaan Filippiineihin – YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet on kritisoinut myös usean muun maan hallituksia: ”Poikkeustilavaltuuksien ei tulisi olla ase, jota hallitukset voivat käyttää kukistaakseen erimielisyyksiä, hallitakseen väestöä tai pidentääkseen valtakauttaan.” Meidän on ymmärrettävä, että toimintaperiaatteiden militarisoituminen – esimerkiksi koronaviruspandemiasta johtuviin eristystoimenpiteisiin liittyen – aiheuttaa uhkaa hyvinvoinnille ja yhteisöjen vapaudelle, minkä vuoksi sitä pitää vastustaa.
Varsinaisten sota-alueiden ulkopuolella poliisivoimien kohtaaminen saattaa olla monien ihmisten ainoa suoranainen kokemus militarismista. Ne vaikuttavat valtavan monien ihmisten elämiin. Ennen pandemiaa oli selvää, että militarismista oli tulossa kasvavassa määrin normalisoitunutta. Nyt ympäri maailman militarisoituneiden poliisivoimien äärimmäisen väkivallan aiheuttamista riskeistä tulee entistä merkittävämpiä, kun huomioidaan pandemian aiheuttamat suuret uhkat.
Kun puhutaan militarisaatiosta, viitataan siihen, että valtiot käyttävät toimia, järjestelmiä, strategioita ja ajattelutapoja, jotka ovat samankaltaisia armeijoiden sodankäynnin kanssa. Sotilasmentaliteetti on ollut asia, jota kouluttajat ajavat järjestämissään poliisivoimille kohdistetuissa työpajoissaan Yhdysvalloissa. Se kuvastaa lähestymistapaa, jossa yhteisöjen jäsenet ovat uhka, jota vastaan pitää puolustautua ja jota pitää kontrolloida. Se asettaa etusijalle väkivaltaiset – jopa tappavat – konfliktinhallintakeinot ja luo ns. me vastaan he -mentaliteetin. Tällainen lähestymistapa, yhdistettynä sotilastasoisiin aseisiin ja usein vähäiseen vastuunkantoon, on äärimmäisen haitallinen yhdistelmä missä tahansa tilanteessa. Kuitenkin moni hallitus maailmanlaajuisesti on reagoinut koronaviruspandemiaan militarisoitujen poliisivoimien pakottamilla eristystoimilla.
Militarisaatio on yksilötason väkivaltaa vakavampaa; se perustuu monimutkaiseen ja risteävään järjestelmäverkkoon ja rakenteisiin. Militarisoitu väkivalta on järjestäytynyttä ja harkittua, eikä se perustu henkilöllistämiseen. Sitä ajetaan eteenpäin patriarkaalisten ja rasististen arvojen kautta, ja tavallisesti kohteina ovat yhteisöjemme heikoimmat ja epäoikeutetuimmat ryhmät.
Ulkonaliikkumiskieltoihin ja eristäytymiseen pakottamisen ohella militarisaatiota tapahtuu myös silloin kun armeijat hallitsevat valtion suhtautumista pandemiaan.
Esimerkiksi Indonesiassa joukko eläköityneitä kenraaleja on avainasemassa olevia päättäjiä, kuten terveysministerinä sekä hallituksen vastatoimista vastuussa olevan iskuryhmän johtajana. Ei ole siis yllättävää, että hallitus käyttää satoja tuhansia joukkoja pakottaakseen sosiaaliseen etäisyyteen ja maskien käyttöön liittyviä säädöksiä.
Militarisaatio, jota nähdään tapahtuvan pandemian varjolla, ei kumpua tyhjästä. Se on syvälle juurtuneiden militarisoituneiden ajatusmallien oire. Tämän voi huomata kielessä, jota valtiot käyttävät suhtautuessaan virukseen; sotavalmius, joukkojen kokoaminen, hyökkäyksen järjestäminen. Militarismin arvot vaikuttavat retoriikkaan, jota toimenpiteissä käytetään, mikä vuorostaan tukee militarisointia ja pohjimmiltaan oikeuttaa väkivallan ja sorron.
Hallitukset ovat militarisoineet vastakeinonsa pandemiaan monilla eri tavoilla. Näiden tapojen ymmärtäminen auttaa rakentamaan kuvan siitä, kuinka militarismi toimii ja määrittelemään mahdollisuudet sen haastamiseksi.
El Salvador
Human Rights Watch on raportoinut, että El Salvadorin poliisivoimat ovat ”sattumanvaraisesti pidättäneet satoja ihmisiä rajoitusten pakottamiseksi” ja että maan presidentti Nayib Bukele on käyttänyt Twitteriä ja kansainvälisesti dokumentoituja puheita rohkaistakseen ”kohtuutonta voimankäyttöä ja säälimätöntä toimien pakottamista”. Ihmisiä otettiin kiinni ja pidätettiin sattumanvaraisesti siitä syystä, etteivät he käyttäneet kasvomaskeja, vaikkei hallitus ollut määrännyt kasvomaskien käyttöpakkoa, sekä siitä syystä, että he olivat lähteneet ostamaan ruokaa tai lääkkeitä.
Etelä-Afrikka
Maaliskuussa Etelä-Afrikan poliisivoimat ampuivat kumiluodeilla elintarvikemyymälän ulkopuolella jonottavia asiakkaita Johannesburgissa sen jälkeen kun eristystoimet otettiin käyttöön. Videoilla raskaasti varustautuneet poliisivoimat ja sotilaat partioivat ja ruoskivat erittäin köyhien alueiden asukkaita, joiden eristäytymismahdollisuudet ovat rajalliset. Huhtikuussa turvallisuuspalveluita syytettiin siitä, että he olisivat eristystoimiin pakottamalla tappa-
neet yhtä monta ihmistä kuin virus itse. Turvallisuusjoukot tappoivat Collins Khosan hänen omassa kodissaan huhtikuun 10. päivänä sotilaiden saatua tiedon, että hänellä olisi ollut pihalla kupillinen alkoholia (Etelä-Afrikka kielsi alkoholin myynnin eristämistoimien aikana).
Thato Masiangoako, Etelä-Afrikan sosioekonomisten oikeuksien instituutin tutkija kertoi Reutersille, että ”Tämä raakamaisuus ja väkivalta ei ole lainkaan uutta. Uutta on se, että tämän eristyksen aikana pahoinpitelyt on näytetty räikeämmässä valossa... Turvallisuusjoukot oli sijoitettu pääasiassa köyhille mustille alueille kuten pikkukaupunkeihin, joissa on suuri väestötiheys. Vauraampia alueita on suojeltu väkivallalta.”
Sri Lanka
Toukokuun puoliväliin mennessä yli 60 000 ihmistä oli pidätetty Sri Lankassa heidän rikottuaan maan eristysolosuhteita. Maan tarkastusviranomainen on supistanut kansalaisten ilmaisunvapautta käskemällä poliisia pidättämään henkilöt, jotka kritisoivat hallituksen koronavirukseen suhtautumista. Tällaisiin viranomaisiin lukeutuvat nuhtelijaviranomaiset, jotka huomauttavat pienistä ongelmista. Kenraali Shavendra Silva johtaa hallituksen iskuryhmää, joka on vastuussa toimista pandemiaa vastaan. Human Rights Watchin mukaan Silvaan kohdistuu “uskottavia syytöksiä liittyen sotarikoksiin Sri Lankan sisällisso-
dan viimeisten kuukausien ajalta.”
Serbia
Sen lisäksi, että valtiot käyttävät armeijaa ja militarisoituja poliisivoimia eristystoimien väkivaltaiseen pakottamiseen, ne ovat harjoittaneet samanlaista väkivaltaa vastatakseen mielenosoituksiin kriisinhallintatoimiansa vastaan. Serbiassa Aleksandr Vucicia kritisoitiin vaalien järjestämisestä 21. kesäkuuta. Vaaleissa hänen edustamansa Serbian edistysmielinen puolue voitti äänivyöryllä, mutta oppositiopuolueet boikotoivat vaalitulosta. Vucicia kritisoitiinmyös kriisin kiihdyttämisestä, koska hän väljensi suuriin kokoontumisiin liittyviä säädöksiä, ennen kuin hän vaalit voitettuaan määräsi ankaran ulkonaliikkumiskiellon. Hänen eroamistaan vaativat mielenosoittajat yrittivät vallata parlamenttirakennuksen. Mellakkapoliisi pahoinpiteli ja sumutti heitä kyynelkaasulla sekä hyökkäsi toimittajia ja summittaisia ihmisiä vastaan, jotka eivät olleet uhaksi ja jotka olivat kaukana mielenosoituksesta. Poliisi ampui ajoneuvoista valoammuksia lähietäisyydeltä ja pahoinpiteli puistonpenkeillä istuvia ihmisiä.
Jos ei militarismia, mitä sitten?
Valtiot valitsevat militarisoituja vastatoimenpiteitä monista erilaisista syistä: muut järjestelmät ja rakenteet ovat resursseiltaan puutteellisia; monet pitävät armeijaa neuvokkaana, päättävänä ja tehokkaana keinoissaan, joita aseettomat tai siviilijärjestelmät eivät koskaan voi olla; väkivalta ja sen uhka on tehokas keino pelolla hallitsemisen ylläpitämiseksi; sen uskomuksen vuoksi, että hätätapauksessa valtioiden ainoa vaihtoehto on käyttää määräileviä keinoja pakot-
taakseen toimenpiteitä, jotka pohjimmiltaan hyödyttävät niiden kansalaisia...
Samalla kun kansanliikkeet ympäri maailman vaativat ympäristötekoja vastapainona talouden valtavalle vaikutukselle, meidän pitäisi myös miettiä miten ja miksi monet valtiot ovat valinneet niin militarisoituja vastatoimia pandemiaa kohtaan ja mitä vaihtoehtoja meillä on tälle. Armeijat haaskaavat valtavia määriä resursseja, joita olisi voitu käyttää vuosien ajan kestävien sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmien rakentamiseen. Tukholman kansainvälinen rauhantutkimuksen instituutti on arvioinut, että vuonna 2019 armeijoiden ylläpitoon käytettiin maailmanlaajuisesti 1 917 miljardia dollaria. Rahankäyttö on kor-
keimmalla tasolla sitten vuoden 1988 ja se on noussut 3,6 % vuodesta 2018. Kun suuria määriä resursseja pumpataan armeijoille, ei ole yllätys, että militarisoidut lähestymistavat ja narratiivit ovat hallitsevassa asemassa. On kuitenkin syytä olla selkeä: militarismi ei ole ainoa vaihtoehto, militarisoidut lähestymistavat eivät ole neutraaleja vaihtoehtoja siviilien johtamille järjestelmille, ja meidän täytyy jatkaa oikeudenmukaisten lähestymistapojen vaati-
mista hätätilanteiden hallitsemiseksi.
Alkuperäinen teksti: Andrew Metheven
Käännös: Teemu Mölsä
