TEKSTI: JUHIS RANTA
Kuva: Homoatrox.
Valko-Venäjän nykytilaa ei voi ymmärtää pelkästään geopoliittisten uutisten tai Venäjän kumppanuuden kautta. Maassa käydään syvällisempää ja hiljaisempaa sotaa, joka kohdistuu kansakunnan identiteettiin, kieleen ja kulttuuriin. Kulttuuritoimittajat, kirjailijat ja taiteilijat ovat hallinnon silmissä vihollisia, sillä heidän työnsä uhkaa Lukashenkan ja Putinin yhteistä narratiivia: Valko-Venäjän pitäisi olla vain Venäjän jatke, ilman omaa historiaa tai kulttuuria. Vaikka journalismin ja kulttuurin tila Valko-Venäjällä on kiistatta tukala, maanpaossa elävä asiantuntija ja entinen kulttuuritoimittaja Maria A korostaa: "Olemme väsyneitä olemaan uhreja. Olemme voimavara. Kulttuuri ei ole rikollista – se on kansallisen turvallisuuden kulmakivi."
Valko-Venäjän kulttuurineuvostossa (Belarusian Council for Culture, BCC) asiantuntijana työskentelevä Maria A kuvailee tilannetta haastattelussaan kriittiseksi: kulttuuri ei ole vain taidetta, vaan osa kansallista turvallisuutta. Hänen mukaansa ilman omaa kulttuuria ja kieltä Valko-Venäjästä tulee vain "piste Venäjän ja Euroopan välillä", altis kaaokselle ja sulautumiselle osaksi Venäjän narratiivia. Maria A on itse entinen kulttuuritoimittaja, joka lähti maasta vuonna 2021 ymmärrettyään, ettei itsenäiselle työlle ole enää tilaa. Hän käyttää salanimeä, koska hänen työnantajansa on julistettu Valko-Venäjällä ekstremistiseksi. Oikean nimen julkaiseminen asettaisi hänen Valko-Venäjällä asuvat sukulaisensa vaaraan ja voisi johtaa 12 vuoden vankeusrangaistukseen "ekstremistisen aineiston" tuottamisesta ja ekstremistijärjestön johtamisesta.
"Yritämme saada ihmiset ymmärtämään, että kulttuuri on yksi kansallisen turvallisuutemme keskeisistä tekijöistä – ilman kulttuuria ei ole valkovenäläistä kansakuntaa", hän sanoo.
Lokakuussa 2020 perustettu Valko-Venäjän kulttuurineuvosto on asiantuntijoiden, taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden yhteisö, joka on rekisteröity voittoa tavoittelemattomaksi järjestöksi Viroon. Se toimii nykyään keskeisenä itsenäisen kulttuurin infrastruktuurin rakentajana maanpaosta käsin, tarjoten humanitaarista ja oikeudellista apua vainotuille taiteilijoille, tuottaen analytiikkaa ja tekee kansainvälistä vaikuttamistyötä muistuttaen, että Valko-Venäjä on historiallisesti osa Euroopan kulttuuriperintöä. Järjestö on tukenut jo yli 800 kulttuurityöntekijää.
JOURNALISMI EKSTREMISMIN VARJOSSA
Maria A toteaa, että vuosi 2020 oli käännekohta, jolloin valtion ja itsenäisen kulttuurikentän välinen hauras sopimus mureni. Sitä ennen kulttuuritoimittajat saattoivat työskennellä valtion medioissa suhteellisen neutraalisti. Nyt tilanne on toinen: Valko-Venäjän sisälle ei ole jäänyt yhtäkään itsenäistä toimittajaa tai mediaa. "Hallitus on puhdistanut mediakentän vuoden 2020 jälkeen täysin. Monet toimittajat on pantu vankilaan."
Valkovenäläisten toimittajien tilanne on yksi Euroopan synkimpiä. Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan maa jatkaa itsenäisten medioiden massiivista tukahduttamista, ja lehdistönvapausindeksissä se sijoittuu sijalle 166 kaikkiaan 180 maasta. Suosituimmat uutisportaalit, kuten Tut.by, on suljettu. Maria A muistuttaa, että tällä hetkellä vankilassa on vähintään 28–29 toimittajaa, joille on langetettu jopa 14 vuoden vankeustuomioita muun muassa valtiopetoksesta.
Lainsäädäntöä on käytetty aseena julistaakseen riippumattomat mediat ja kulttuuritoimijat ekstremisteiksi. PEN Belarus varoittaa, että hallinto soveltaa sortavia lakeja takautuvasti: ihminen voidaan tuomita vuosien takaisesta Facebook-jaosta tai lahjoituksesta, vaikka järjestöä ei olisi tuolloin vielä nimetty ekstremistiseksi. Maria A korostaa, että tämä luo jatkuvan pelon ilmapiirin.
"Ihmisten on käytettävä VPN-yhteyksiä ja puhdistetta-
va selainhistoriansa, jotta he eivät jäisi kiinni itsenäisten medioiden lukemisesta. Jos valtio haluaa rangaista sinua, se tekee sen – se voi kaivaa esiin jopa kymmenen vuotta vanhan asian ja julistaa sen laittomaksi. Kauheinta on, että kukaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan."
Kulttuurijournalismi on Valko-Venäjällä käytännössä lakannut olemasta ammattina. Maria A tuntee enää vain muutaman ihmisen, joita voi kutsua kulttuuritoimittajiksi. Maanpaossa toimivat mediat ovat riippuvaisia ulkomaisista apurahoista, ja niiden on tuotettava suuria lukijamääriä, minkä vuoksi vaikeat poliittiset aiheet syrjäyttävät kulttuurin.
"Kulttuurijournalismi on meille nykyään kuin harrastus, jotain mukavaa, mitä teemme vapaa-ajallamme. Pelkästään sillä on mahdotonta elää, koska kulttuuri ei ole itsenäisen median pääaihe."
KIRJOJEN SOTA JA HISTORIAN UUDELLEENKIRJOITTAMINEN
Sensuuri ei rajoitu vain uutisiin. PEN Belaruksen Kielletyt kirjat -hanke on dokumentoinut yli 330 kiellettyä teosta, jotka on poistettu kirjastoista ja kouluopetuksesta. Kesällä 2024 viranomaiset vahvistivat virallisesti tuhoavansa "ekstremistisiksi" leimattuja teoksia. Raporttien mukaan Mahilyowin vankilasiirtolassa on poltettu valkovenäjänkielisiä kirjoja sekä George Orwellin teoksia kuten Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984.
Maria A:n mukaan valtio pelkää kulttuuria, joka vahvistaa Valko-Venäjän eurooppalaista perintöä. PEN Belaruksen mukaan kirjoja kielletään usein pelkästään siksi, että ne tarjoavat valkovenäläisen – ei venäläismielisen – näkökulman historiaan.
"Kulttuuri on kuin silta länteen. Olemme aina tienneet olevamme eurooppalainen kansakunta, jolla on yhteinen historia Liettuan ja Puolan kanssa." Historian uudelleenkirjoittaminen on systemaattista.
Valko-Venäjän kulttuurineuvoston keväällä 2025 julkaisema tutkimus kansallisen muistin tuhoamisesta osoittaa, kuinka hallinto pyrkii hävittämään muiston vuoden 2020 mielenosoituksista ja niihin liittyvistä symboleista. Kansallisia symboleja, kuten valko-puna-valkoista lippua – Valko-Venäjän historiallista lippua, joka on nykyisin demokraattisen opposition keskeinen symboli – yritetään väkisin yhdistää toisen maailmansodan aikaiseen natsiyhteistyöhön.
Koulujen ja yliopistojen historian oppikirjat on muokattu vastaamaan "venäläisen maailman" ideologiaa. Kulttuurineuvoston raportin mukaan Svislachin perinteikäs kuntosali menetti kansallissankari Kastus Kalinowskin nimen ja nimettiin toisen maailmansodan aikaisen vastarintataistelijan mukaan, kun taas BSU:n lyseo nimettiin neuvostoajan salaisen poliisin perustajan Felix Dzerzhinskyn mukaan.
Kulttuurinen venäläistyminen ulottuu jopa arkkitehtuuriin. Kulttuurineuvoston tutkimus dokumentoi, kuinka ortodoksinen kirkko "palauttaa" historiallisia rakennuksia korvaamalla barokkityyliset piirteet venäläisillä sipulikupoleilla. Maria A huomauttaa, että jopa perinteiset latinalaiset aakkoset kiellettiin katukylteistä muutama vuosi sitten. Hallinto pyrkii poistamaan valkovenäjän kielen kirjoitetun muodon piirteet, joita käytettiin Valko-Venäjän alueilla 1300-luvulta 1900-luvun alkuun.
KOULUTUKSEN MILITARISOITUMINEN
Yksi huolestuttavimmista ilmiöistä on lapsiin ja nuoriin kohdistuva militarisoitu kasvatus. Kulttuurineuvoston raportin mukaan jopa kolmevuotiaita kannustetaan sotaleikkeihin, ja kouluissa on aloitettu Sotilaallisen kääntämisen -kurssit, joissa kymmenennen luokan oppi-
laita opetetaan kuulustelemaan yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä sotavankeja.
Valtio on perustanut satoja "sotilasisänmaallisia" leirejä ja kerhoja, kuten Rys (Ilves), joissa lapset opettelevat käsittelemään aseita ja drooneja. Tämä ideologinen kasvatus kulkee käsi kädessä pelon kanssa: yliopistoissa järjestetään "liikkuvia tuomioistuimia", joissa opiskelijoiden pidätykset ja oikeudenkäynnit suoritetaan pelotteena muille.
MAANPAKO JA KULTTUURIN UUSI INFRASTRUKTUURI
Valko-Venäjän itsenäinen kulttuuri elää nykyään pitkälti maanpaossa – tilanne, jota Maria A kutsuu maailmanlaajuisestikin ainutlaatuiseksi. Valko-Venäjän diaspora on noin 800 000 henkeä, joista 400 000–600 000 on lähtenyt maasta vuoden 2020 jälkeen. Maan ulkopuolella toimii arviolta 500 itsenäistä kulttuurijärjestöä, joista yli 120 pelkästään Puolassa. He ovat rakentaneet oman ekosysteeminsä: kustantamoja, elokuvakatemioita, teatteri-instituutteja sekä julkisen historian, perinnön ja valkovenäjän kielen laitoksia, festivaaleja, epävirallisia kouluja ja lasten kerhoja. Aito kansakunnan itsenäisen kulttuurin ekosysteemi on muodostumassa maanpaossa. Se on ainutlaatuinen tapaus. Mutta pysymme valkovenäläisinä."
Tilanne on kuitenkin taloudellisesti epävakaa. Kulttuurineuvoston yhteistyössä muiden kanssa laatimassa The Roadmap for Support -asiakirjassa todetaan, että valkovenäläinen kulttuurikenttä on äärimmäisen haavoittuvainen länsimaisten avustusten vähenemiselle. Maria A vaatii kansainvälistä osallistamista ja "ei päätöksiä meistä ilman meitä" -periaatetta. Valkovenäläiset taiteilijat naapurimaissa jäävät usein byrokratian vuoksi paikallisten apurahojen ulkopuolelle.
RESILIENSSI, VASTARINTA JA TOIVO PALUUSTA
Synkästä tilanteesta huolimatta Maria A näkee merkkejä kestävyydestä. Valko-Venäjän sisällä on edelleen maan- alaista kulttuuria, joka toimii esimerkiksi kulttuurikahviloiden ja podcastien muodossa. "Valko-Venäjän sisällä on itsenäistä kulttuuria, mutta se on maanalaista. Emme tiedä siitä paljoa... Yritämme olla tietämättä liikaa, koska mitä vähemmän tiedämme, sitä pienempi riski tekijöillä on joutua vaaraan."
Hänen viestinsä on selvä: valkovenäläiset ammattilaiset ovat voimavara koko Euroopalle, eivät pelkkiä uhreja.
Haastattelun lopuksi hän korostaa haluaan palata jonain päivänä kotiin ja tuoda mukanaan kaiken maanpaossa opitun osaamisen.
"Olemme väsyneitä olemaan uhreja. Olemme voimavara. Eurooppalainen yhteiskunta voi hyödyntää meitä ja osaamistamme."
Hän vaatii valkovenäläisten eurooppalaisten juurien tunnustamista ja tukea heidän kamppailulleen identiteetistä, jota diktatuuri ja sen takana oleva "venäläinen
maailma" -ideologia yrittävät aktiivisesti pyyhkiä pois. Kulttuuri on tässä kamppailussa eloonjäämisen ehto. Kuten PEN Belarus toteaa: "Vaikka kirja kielletään, se ei katoa – sanat kestävät, jos on niitä, jotka haluavat ne lukea."
