Syksyllä 2020 uutisiin on enenevissä määrin noussut Vuoristo-Karabahin konflikti. Minkä vuoksi yli tuhat ihmistä on kuollut, kymmenet tuhannet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan ja paikalle on lähetetty ulkopuolisia palkkasotilaita sekä kansainvälisillä sopimuksilla kiellettyjä aseita?
Azerbaidžan on noin kymmenen miljoonan asukkaan valtio Etelä-Kaukasiassa. Sen naapureita ovat Kaspianmeri sekä Iran, Georgia, Venäjä ja Armenia. Azerbaidžanin keskellä, melko lähellä Armenian rajaa, on Vuoristo-Karabahin alue. Se on ollut Azerbaidžanin ja Armenian sotatantereena vuodesta 1988.
Vuoristo-Karabah sijaitsee kokonaan Azerbaidžanin rajojen sisällä ja tulee nähdyksi osana sitä. Lähteestä riippuen noin 95-99% Vuoristo-Karabahin asukkaista on etnisyydeltään armenialaisia, joten Armenian valtiolla on kiinnostus tukea Vuoristo-Karabahia, sen kansaa ja hallintoa. Vuoristo-Karabahia hallinnoi Artsakhin tasavalta (entinen Vuoristo-Karabahin tasavalta), joka on irtautunut Azerbaidžanista vuonna 1991 mutta jota mikään muu valtio ei tunnusta itsenäiseksi. Vuoristo-Karabahissa on asunut noin 150 000 ihmistä, mutta armenialaisviranomaisten mukaan puolet on joutunut pakenemaan kesän ja syksyn aikana uudelleen puhjenneiden taisteluiden takia.
Vuoristo-Karabahin konfliktin liekki on kytenyt 1920-luvulta asti. Silloin Neuvostoliitto oli voimissaan ja liitti Vuoristo-Karabahin osaksi neuvosto-Azerbaidžania. Suurvallan mahti alkoi kuitenkin vuosikymmenten kuluessa rakoilla ja liitetyn alueen armelialaisväestö alkoi syyttää Azerbaidžania sorrosta. Vuoristo-Karabahin armenialaisväestön kansallismielisyys kohosi ja vuonna 1988 järjestettiin kansanäänestys, jonka tuloksena Vuoristo-Karabah päätti liittyä osaksi Armeniaa. Neuvostoliitolla ei kuitenkaan ollut kiinnostusta suostua paikallisen neuvoston ja alueen armenialaisväestön vaatimuksiin. Kun Neuvostoliitto vuonna 1991 hajosi, Vuoristo-Karabah oli kiistakapula kahden vastaitsenäistyneen valtion välissä.
Vuoristo-Karabahin sota on ajoitettu alkavaksi 1988-1992 ja päättyväksi vuonna 1994 solmittuun tulitaukoon. Tulitauon jälkeen on käyty useita rauhanneuvotteluita 1990-luvulta 2010-luvulle, tuloksetta. Mitään lopullista rauhaa ei ikinä solmittu, vaan konfliktin aloittaneet ongelmat jäivät kytemään. 2020 kipinä leimahti, kun Azerbaidžan yritti valloittaa alueen takaisin itselleen.
Pääraaka-aineeksi pitkään haudutettua vihaa
Vuoristo-Karabahin konfliktin syyt ovat osittain historialliset, ja keskeisesti osapuolten välejä painavat kansanmurhat. Vuosina 1914-1923 tapahtuneessa kansanmurhassa Turkki on joidenkin lähteiden mukaan tappanut 1,5 miljoonaa armenialaista. Turkki kieltää tapahtuneen, ja asia varjostaa maiden välejä. Koska Turkki tukee Adzerbaidžania Vuoristo-Karabahin konfliktissa, sadan vuoden takaiset kaunat heijastuvat myös nykypäivään ja lisäävät armenialaisten kaunaa myös Azerbaidžania kohtaan.
Maaliskuussa 1920 Šušin / Şuşan kaupungissa käytiin taistelua kaupungin omistuksesta Armenian ja Azerbaidžanin välillä. Neljä päivää kestänyt taistelu päättyi lopulta kaupungin armenialaisen väestön murhaan, jolloin kaupunki päätyi Azerbaidžanin omistukseen. Armenialaisen historijoitsijan ja professorin, Richard Hovannisianin mukaan Azerbaidžanin joukot saapuivat kaupunkiin ja polttivat jopa noin 2000 eri rakennusta mukaanlukien esimerkiksi kirjastoja, kouluja ja kirkkoja. Šušin / Şuşan tapahtumat johtivat noin 2000 ihmisen kuolemaan.
Šušin / Şuşan kaupunki on ollut keskeinen myös vuoden 2020 konfliktissa. Kaupunki on sekä Armenialle että Azerbaidžanille tärkeä niin käytännöllisistä kuin symbolisista syistä. Päätie Vuoristo-Karabahin pääkaupunki Stepanakertista kulkee Šušin läpi, ja Šuši on Stepanakertin puolustuksen kannalta korvaamaton. Azerbaidžanin johtaja Ilham Alijev on ollut kiinnostunut Šušin valtaamisesta myös symboliarvon takia. Se on ollut taiteilijoiden ja intellektuellien kulttuurikaupunki, ja Šuši oli azerbaidžanenemmistöinen kaupunki muutoin armenialaisenemmistöisessä Vuoristo-Karabahissa. Enemmistöasemaan tosin vaikutti armenialaisten häätö kaupungista vuonna 1920.
Helmikuussa 1992 Armenian joukot valtasivat erään kaupungin, Xocalin, Vuoristo-Karabahin paikkeilta. Joukko satoja azerbaidžanilaisia joukkoja ja viattomia siviilejä yritti paeta heti levottomuuksien alkaessa kahteen eri suuntaan. Osa uhreista onnistui pääsemään pakoon esimerkiksi Agdamiin, toiset päätyivät vahingossa liian lähelle armenialaisten joukkojen pientä tukikohtaa, jonka luona tulivat lopulta ammutuksi.
Kansalaisjärjestö Genocide Watch on lokakuussa 2020 julistanut puolestaan Azerbaidžanin joukkojen toiminnan armenialaisia joukkoja ja siviilejä kohtaan Artsakhissa kansanmurhaksi. Syyskuussa 2020 Artsakhin alueella on alkanut taistelu Armenian ja Azerbaidžanin välillä. Erityisesti Azerbaidžan on vallannut Artsakhissa alueita ja tappanut niin armenialaisia siviilejä kuin sotilaitakin.
Kuinka veritahrat puhdistetaan?
Vuoden 1994 tulitauon ja usealla vuosikymmenellä käytyjen rauhanneuvottelujen sekä tuhansia ihmisiä vaatineiden satunnaisten taistelujen jälkeen konflikti lähti eskaloitumaan uudelleen syyskuussa 2020.
Polttoainetta konfliktille on tarjonnut Etelä-Kaukasian geopolitiikka. Armeniaa ja Azerbaidžania ympäröivät Venäjä, Turkki ja Iran. Turkki tukee Azerbaidžania ja Turkin presidentti Erdogan on sanonut Turkin ja Azerbaidžanin olevan yksi kansa kahdessa valtiossa. Vaikka Turkki on selkeästi valinnut puolensa, se toimittaa aseita konfliktin molemmille osapuolille. Venäjä on perinteisesti Armenian puolella, koska sillä on tukikohta Armeniassa. Nyt Venäjä on pyrkinyt pysymään taka-alalla ja viemään tulitaukoneuvotteluja eteenpäin. Rauhaa ovat yrittäneet edistää myös Ranska ja Yhdysvallat.
Syksyn aikana on ollut useita tulitaukoja. Lokakuun 26. sovittiin tulitauosta, joka kesti noin tunnin. Sitten Armenia ja Azerbaidžan alkoivat syytellä toisiaan tulitauon rikkomisesta, jolloin aseisiin tartuttiin uudelleen. Aiemmin solmitut tulitauot olivat loppuneet yhtä lyhyeen ja yhtä huonolla menestyksellä.
Yle on uutisoinut verkkosivuillaan 10.11. Armenian pääministerin tehneen Venäjän ja Azerbaidžanin sopimuksen taisteluiden lopettamisesta Vuoristo-Karabahissa. Azerbaidžanin presidentin mukaan sopimuksen mukaisessa tulitauossa kyse on Armenian antautumisesta, ja Armenia pakotettiin allekirjoittamaan sopimus. Yksi keskeisimmistä syistä taisteluiden lopettamiseen oli Šušin / Şuşan kaupungista käydyt taistelut, jotka Azerbaidžan voitti. Seuraavana vuorossa olisi ollut Vuoristo-Karabahin pääkaupunki Stepanakert.
Kirjoittamishetkellä on käynnissä vuoden 2020 konfliktin neljäs tulitauko, jonka pitävyydestä kellään ei ole tietoa. Tulitauko ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa lopullisesti, vaan siirtää sitä päivällä, viikolla tai muutamalla vuodella. Syksyn taistelut ovat aiheuttaneet valtavia tuhoja ja lisänneet kaunaa puolin ja toisin, joka saa tulitauon rakoilemaan ennemmin tai myöhemmin.
Konflikti on kehittynyt vuosikymmenten saatossa monisyiseksi ongelmaksi, jossa selvittämättömät ongelmat ovat kasaantuneet uskonnollisten erimielisyyksien, alueen herruuden osoittamisen ja historian tapahtumisen kostamisen umpisolmuksi. Koska ei ole yhtä syytä, ei ole yhtä ratkaisuakaan. Rauhanneuvottelut kaatuvat tuloksettomina ja konkreettisia ratkaisuja, joita olisi mahdollista toteuttaa, ei tunnu olevan.
Tekstin lähteinä on käytetty Helsingin Sanomien, Ylen, The Guardianin sekä Al Jazeeran verkkosivuja.