Antimilitaristin suuressa uskontodebatissa vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski ja uskonnollisia konflikteja ja uskontojen yhteiskunnallisia vaikutuksia opiskellut uskontotieteen maisteri Matias Uusisilta käsittelevät toisilleen osoitetuin kirjein uskontojen roolia sodan ja rauhan kysymyksissä.
Esa Ylikoski
Hei Matias!
Toimitus pyysi minua debatoimaan kanssasi uskonnon ja sodan suhteesta. Olen uskontokriittinen rauhan ystävä. Suostuin koska uskon keskusteluun ja yhteistyöhön.
Uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestön Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteerinä olen useana vuotena osallistunut uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon valmisteluihin; pidinpä viime helmikuussa puheenkin viikon valtakunnallisissa avajaisissa. Olen toiminut Suomen Rauhanpuolustajien, Rauhankasvatusinstituutin sekä Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiön hallinnossa. Toimin yhteisö- ja kansalaisradio Lähiradion hallituksen puheenjohtajana.
Pidän uskonnottomien sekä eri tavalla uskovien ihmisten vuoropuhelua sekä uskonnottomien järjestöjen ja uskonnollisten yhdyskuntien vuoropuhelua tärkeänä rauhan turvaamisen, edistämisen ja rakentamisen kannalta. Tietenkin myös ihan uskontojenkin välinen vuoropuhelu on toivottavaa, jos sillä ehkäistään konflikteja, joista myös maallistuneet, uskonnottomat ihmiset saavat kärsiä. Ei ole kuitenkaan oikein, jos uskonnottomien edustus työnnetään syrjään rauhanprosesseissa. Sekularismi, demokratia ja ihmisoikeudet edistävät kestävää rauhaa.
Debatista kyseen ollen on tietenkin pikku pakko todeta, että uskonnoilla on kautta historian ollut tärkeä osuus sodissa ja konflikteissa. Joitakin sodista voi luonnehtia uskonsodiksi, jos pääasiallinen motiivi oli oman uskonnon levittäminen sodan avulla. Toki ”kenen maa, sen uskonto” -ajatteluun liittyy myös maallisen vallan tavoittelu, jossa uskonnon levittämistä käytetään hyväksi. Kuitenkin uskonnot ovat historian vaiheissa levittäytyneet juuri aseiden tuella.
Toinen asia on, että sodissa uskontoa käytetään hyväksi sotilaiden, armeijoiden ja kotirintaman taistelutahdon lietsomiseen ja ylläpitämiseen. Samoin sitä käytetään hyväksi sotilaiden kuolemanpelon heikentämiseen; saatetaanpa sankarivainajille, marttyyreille luvata jopa äärettömän suuria palkintoja henkensä uhraamisesta.
Uskonto, kirkko otettiin sodankäynnin tueksi myös Stalinin ajan Neuvostoliitossa, ja nyky-Venäjän armeijaan on viime 10 vuoden aikana palkattu 300 sotilaspappia. Myös Suomen armeijan henkinen huolto perustuu kummallisen suuressa määrin yhä sotilaspappeihin, vaikka esimerkiksi varusmiespalveluksen keskeyttämisluvut ilmentävät tarvetta psykososiaalisen tuen uudistamiseen.
Vaikka historian tapahtumien tulkinnoissa on vaihtelua, enemmän kannattaa kiistellä makuasioista kuin tietyistä historian tosiasioista uskontojen ja sotien yhteyksissä.
Ystävällisesti
Esa
Matias Uusisilta
Hei Esa,
Hienoa, että haluat keskustella näinkin polttavasta aiheesta. Itsekin olen suuri dialogin ja rauhan aatteen ystävä, joten keskustelen aiheesta oikein mielelläni. Eri tavalla uskovien ihmisten ja uskonnottomien vuoropuhelu on elintärkeää yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että uskonnoilla on kautta historian ollut iso osuus sodissa ja konflikteissa, mutta samalla ajattelen, että tuota roolia on usein myös liioiteltu. Toivon, että pystyn tässä keskustelussa avaamaan tuota näkemystä sinulle.
Olen opiskellut uskontojen vaikutusta rauhaan ja konflikteihin Uppsalan yliopiston Religion in Peace and Conflict -maisteriohjelmassa. Uppsalan Yliopiston professori Isak Svensson on tutkinut Uppsala Conflict Data Programme -tietokannan avulla uskontojen suhdetta konflikteihin ja tulokset ovat myös omasta mielestäni yllättäviä. Vain 28 prosenttia vuosien 1975−2010 konflikteista on ollut sellaisia, joissa on mukana uskonnollisia tekijöitä ja näissäkin tapauksissa uskonnolliset tekijät ovat harvoin olleet konfliktin keskiössä.
Svenssonin tutkimuksen mukaan uskonnollisiksi leimatuissa konflikteissa onkin usein taustalla muita syitä, kuten etnisiä tai maa-alueiden hallintaan liittyviä konflikteja. Etnisissä konflikteissa uskonnot eivät useinkaan ole konfliktin alullepanijoita, vaan osapuolten kansallista identiteettiä vahvistavia tekijöitä. Mainitsit itsekin, että sodissa uskontoa käytetään hyväksi sotilaiden, armeijoiden ja kotirintaman taistelutahdon lietsomiseen ja ylläpitämiseen ja tutkimus tukee tätä näkemystä.
Silti jos uskontoja syytetään sotien aloittamisesta, unohdetaan että sodat ja konfliktit ovat luonteeltaan aina moniulotteisia. Uskonnollisista konflikteista puhuminen vääristää keskustelua ja yksinkertaistaa konfliktien luonnetta.
Konfliktien moniulotteisuuden käsitteleminen mediassa voi olla hankalaa ja konflikteja saatetaan esittää todellisuutta yksinkertaisempina, mikä voi johtaa väärinymmärryksiin. Mm. näistä syistä itse karsastan puhetta ”uskonnollisista konflikteista”.
Jaan myös sinun ihmetyksesi siitä, miten maailman tunnetuimman pasifistin Jeesus Nasaretilaisen ympärille rakentunut uskonto, voi sallia pappiensa osallistua sotilastehtäviin. Kaikkien suurien uskontojen oppeihin sisältyy näkemys ihmishengen arvokkuudesta, joten näkisin uskonnollisten tahojen mieluummin kieltäytyvän kaikesta yhteistyöstä valtioiden väkivaltakoneistojen kanssa.
Monet uskonnollisesti motivoituneet rauhanliikkeet ovatkin saaneet aikaan myös suuria positiivisia muutoksia ihmisten ja yhteiskuntien elämään. Näistä muutamana esimerkkinä nostaisin Martin Luther King Jr:n kamppailun mustien oikeuksien puolesta Yhdysvalloissa, Mahatma Gandhin johtaman liikkeen Intian itsenäistymiseksi ja Thich Nhat Hahnin kampanjan Vietnamin sotaa vastaan. Tämän
kaltaiset uskontojen positiiviset kontribuutiot tuppaavat usein unohtumaan ihmisiltä, jotka näkevät uskonnot pääasiassa negatiivisina ja ihmisiä erottavina ilmiöinä.
Ystävällisin terveisin,
Matias
Esa Ylikoski
Kiitos, Matias, vastauksestasi!
Kaikki toimet ja toimijat rauhan puolesta ja sortoa vastaan tulivat tositarpeeseen ja ovat tänäänkin tervetulleita. Mainitsemillasi aktivisteilla toki oli myös maallisia motiiveja, kuten Intian itsenäistyminen tai rotusorron ja rasismin lopettaminen. Gandhin murhasi kiihkoileva hindu, joka vastusti moniuskontoista Intiaa. Hindunationalismi elää ja rehottaa valitettavasti tänäkin päivänä, ja ilmeisesti
myös Intian poliittisessa johdossa. Valitettavasti rauhanomaisena mainittu buddhalaisuus on nyttemmin saanut kiihkoilevia ja väkivaltaan suorastaan lietsovia piirteitä ainakin Sri Lankassa ja Myanmaryssa. Kaikista uskonnoista on moneksi, laidasta laitaan. Islamin eriasteisista ulottuvuuksista ja muslimien moninaisuudesta puhumattakaan.
Vuosien 1975-2010 konfliktien prosenttilukuihin minulla ei nyt ole mahdollisuus konkreettisesti paneutua. Tulkinta, jonka mukaan niistä 72 prosenttia on sellaisia, joissa uskonnoilla tai uskonnollisilla yhdyskunnilla ei ole mitään roolia, vaikuttaa ylitulkinnalta. Kai edes toisen puolen joukoilla sentään oli kokki ja pappi mukana?
Kun uskonto on vain osatekijänä eikä pääroolissa, voidaan tarkastella, mikä sen rooli silloin on ollut. Onko se ollut konfliktia hillitsevä vai konfliktia kärjistävä. Tämä kysymys koskee niin valtioiden välisiä sotia ja konflikteja kuin sisällissotia ja maiden sisäisiä
konflikteja.
Valitettavasti uskontojen rooli on aivan liian usein ollut konfliktia kärjistävä. Siitä sitten saavat viattomat siviilitkin kärsiä, siinä luvussa myös maallistuneet, ei-uskonnolliset ihmiset. Naiset ja lapset joutuvat usein kärsimään enemmän kuin varsinaiset taistelevat joukot.
Toisaalta pitää muistuttaa, että naiset eivät suinkaan aina ole vain passiivisessa roolissa.
Niinpä on luonnollista ja erittäin tärkeää, että haetaan vuoropuhelua myös uskontojen välillä. Ja tutkitaan, mitä mahdollisuuksia uskontojen avulla on lievittää eikä kärjistää konflikteja. Niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisesti.
Kuitenkaan tässä vuoropuhelussa ei pidä unohtaa uskonnottomien olemassaoloa ja kasvavaa roolia. Sekularismi, demokratia, humanismi ovat osaltaan ajatuksia, aatteita, liikkeitä, keinoja sotien ja konfliktien vähentämiseen, ratkaisemiseen ja estämiseen. Ja kun konkflikteissa on maalliset syyt, tarvitaan aina konkreettisen tilanteen konkreettista arviointia.
Uskontodialogi vain uskontojen kesken on sinänsä suotavaa, mutta se ei riitä, paitsi paikoin. Jos uskontojen ja katsomusten vuoropuhelussa tietoisesti syrjäytetään uskonnottomat, herää kysymys onko se riittävä rauhan tae. Voidaanko pelätä, että
kahden uskonnon kauppa, on kolmannen, sekulaarin yhteiskunnan ja uskonnottomien katsomusvapauden ja yhdenvertaisuuden korvapuusti?
Ihmisoikeuksiin kuuluu uskonnonvapaus, johon puolestaan kuuluu myös uskonnottomuuden vapaus. Pelkän uskonnonvapaus-termin sijaan on parempi parempi puhua uskonnon ja katsomuksen vapaudesta (Freedom of Religion and Belief). Myös Suomen perustuslaissa puhutaan paitsi uskonnon ja omantunnon vapaudesta, myös yhdenvertaisuudesta, syrjimättömyydestä uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.
Tässä tullaan kuitenkin konkreettisesti siihen ongelmaan, että maailmassa on laajoja alueita, valtioita, joissa uskonnottomuus ylipäätään ja ateismi erikseen on kokonaan kielletty. Niiden julkituonnista on säädetty erittäin ankaria rangaistuksia, 10 maassa jopa
kuolemanrangaistus. Eikä rangaistuksia ole pelkästään ateismin julkituonnista, vaan myös uskosta luopumisesta (apostoasy). Jo uskosta luopuminen ja pelkästään omasta uskonnottomuudesta kertominen tulkitaan myös jumalalanpilkaksi (blasphemy).
Rauha ja oikeudenmukaisuus ei voi perustua ajatuksen ja sanan vapauden rajoituksiin, ihmisoikeuksien kiistämiseen. Kansainvälinen humanistinen liike toimii sen hyväksi, että ajatuksen vapaus toteutuu ja siinä yhteydessä myös jumalanpilkan rangaistavuudesta luovutaan. Monissa Euroopan maissa näin onkin tehty, muun muassa Pohjoismaissa Suomea lukuun ottamatta, viimeksi Tanskassa. Irlannissa jumalanpilkan rangaistavuudesta luovuttiin kansanäänestyksen jälkeen. Myös Malta ja Kreikka ovat lakkauttaneet jumalanpilkkalait.
Tällä kriminalisoinnin lopettamisella ei ole tarkoitus yllyttää ihmisiä toisten pilkkaamiseen, vaan tarkoituksena painottaa, että demokratiaan kuuluu ajatuksen, uskonnon ja vakaumuksen vapaus, johon kuuluu sananvapaus. Sananvapaus kuuluu myös eri mieltä
oleville. Demokraattisessa yhteiskunnassa pitää hyväksyä erilaisten katsomusten ja ihmisten olemassaolo.
Kestävä rauha valtioiden sisällä ja valtioiden välillä saavutetaan vain, jos olemme oppineet hyväksymään erilaisten mielipiteiden olemassaolon. Sama pätee myös uskontokuntien ja katsomusten sisällä sekä niiden välillä. Jos rauha perustuu pakotettuun yksimielisyyteen, se ei kestä, vaan tilanne ennen pitkää - tai joskus liian pitkän ajan jälkeen - tyypillisesti purkaantuu konfliktien ja sotien kautta. Sen takia rauhaan tarvitaan myös siedätyshoitoa erilaisten mielipiteiden kuuntelun ja mahdollisesti jopa aidon
vuoropuhelun kautta.
Ystävällisesti
Esa
Matias Uusisilta
Kiitos vastauksestasi Esa.
Olet oikeassa, että eri uskonnoista löytyy sekä rauhanomaisia, että väkivaltaisia ja fundamentalistisia suuntauksia. Huomautit myös, että Gandhin murhasi nimenomaan hindunationalisti. Gandhin murha onkin malliesimerkki siitä, miten vaarallinen uskonnon ja nationalismin epäpyhä liitto on. Gandhi itse näki uskontojen ja katsomusten välisen yhteiselon mahdollisena ja vastusti uskontojen
fundamentalistisia suuntauksia. Ja perusteli näkemystään nimenomaan uskonnolla! Onkin perin mielenkiintoista miten päinvastaisiin näkökantoihin Gandhi sekä hänet murhannut Nathuram Godse päätyivät omassa hindulaisuudessaan.
Ehkä tässä pääsemmekin tämän debatin keskeiseen haasteeseen. Uskonnot ovat moninaisia sosiaalisia ja kulttuurisia rakennelmia, joita ei voida tarkastella pelkästään niiden fundamentalististen suuntausten perusteella, sen enempää kuin niiden liberaalien ja rauhanomaisten suuntaustenkaan. Olemme varmasti molemmat samaa mieltä siitä, että nuo fundamentalistiset ja väkivaltaiset suuntaukset ovat vaarallisia ja aiheuttavat konflikteja. Voidaanko näiden suuntausten perusteella kuitenkaan tuomita koko uskontoa? Nähdäkseni kaikki maailmanuskonnot puhuvat myös rauhan ja jakamattoman ihmisarvon puolesta.
Pohdit myös, että onko uskontojen vaikutus konflikteihin hillitsevä vai konfliktia kärjistävä. Isak Svenssonin tutkimus (2012), johon viittasin jo aiemmin, osoittaa että konfliktit, joihin on jossain vaiheessa ilmaantunut myös uskonnollinen elementti, on vaikeampi ratkaista väkivallattomasti, kuin sellaiset joista tällainen elementti puuttuu. Tältäkin osin tutkimus siis tukee tuota sinun näkökulmaasi. Tämä tuo rauhantyöhön myös aivan erityisen haasteen.
Konfliktit, jotka sisältävät uskonnollisia elementtejä vaativat siksi uskonnollisten toimijoiden mukaan ottamista rauhanprosesseihin. Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkosto tekee juuri tätä työtä. Lisäksi mainitsemasi katsomusten välinen dialogi on elintärkeää rauhan ylläpitämiseksi, ja olet aivan oikeassa, että siihen tarvitaan myös uskonnottomia.
Maailman ihmisistä 80% kuuluu johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Tämä merkitsee sitä, että vaikka meillä suomessa uskonnottomuus on jo normi, ovat uskonnottomat edelleen vähemmistössä monessa maailmankolkassa. Ja kuten mainitsit, monissa maissa he kokevat jopa suoraa vainoa. Juuri tämän takia tarvitaan Vapaa-ajattelijain liiton kaltaisia toimijoita. Kuulisin mielelläni lisää siitä, minkälaista kansainvälistä yhteistyötä Vapaa-ajattelijain liitto tekee katsomuksen vapauden edistämiseksi muualla maailmassa. Mutta se lienee jo ihan toinen keskustelu.
Terveisin,
Matias
Esa Ylikoski
Hei Matias, kiitos vastauksestasi, jossa hahmotat hyvin uskontojen eri suuntien erilaisia rooleja. Ja uskonnottomistakin on moneksi, hyvässä ja pahassa. Siksikin humanismi, ajatuksen vapaus, demokratia ja rationaalisuus eivät toteudu itsestään, vaan vaaditaan hyveellistä työtä, myös kansainvälistä yhteistyötä.
Ilmeisesti tila ja aika keskusteluumme alkaa olla lopussa, mutta yritän vastata kysymykseesi. Vapaa-ajattelijain liitto samoin kuin Suomen Humanistiliitto ovat jäseninä kansainvälisessä ja eurooppalaisessa järjestössä, Humanists International sekä European Humanist Federation.
Järjestöt edustavat uskonnottomia muun muassa YK:ssa, Euroopan neuvostossa ja EU:ssa sekä osallistuvat uskontojen ja katsomusten vuoropuheluun. Sekularismia ja ihmisoikeuksia pitää paitsi edistää myös puolustaa, sillä esimerkiksi syntyvyyden
säännöstelyä ja naisten oikeutta omaan kehoonsa vastaan kampanjoidaan maailmanlaajuisesti uskonnollisin motiivein.
Järjestöt auttavat jäsenjärjestöjä ja ihmisiä maissa, joissa ajatuksen, uskonnon ja katsomuksen vapauden tilanne on heikko. Joissain tapauksessa on myös pitänyt auttaa henkilöitä pakenemaan murhatuksi tulemisen uhkaa. Mainitsen vielä erikseen vuosittain julkaistavan Ajatuksen vapaus -raportin, Freedom of Thought Report, jossa käydään läpi tilannetta eri maissa.
Suomen vapaa-ajattelijat ja humanistit tekevät yhteistyötä kv-liittojen pohjoismaisten järjestöjen kanssa. Onhan luterilaisen kirkon ja valtion suhteiden historiassa ja nykypäivässäkin suuria yhteneväisyyksiä. Pohjoismaiset liitot ovat hakeneet ja saaneet tehtäväkseen järjestää vuonna 2023 seuraava suuri Word Humanist Congress -tapahtuma Kööpenhaminassa. Tälle vuodelle aiottu, kolmen vuoden välein pidettävä tapahtuma Miamissa piti perua koronaviruspandemian johdosta. Toivottavasti tilanne on vuonna 2023 parempi.
Lopuksi pieni muisto Turusta, uskontojen ja uskonnottomien edustajien yhteistyöstä 1980-luvulla. Olin opettajana, koulujen tilanteen virittämänä liittynyt Turun vapaa-ajattelijoihin toimien yhdistyksen varapuheenjohtajanakin. Samalla toimin rauhanpuolustajissa, ja sitä kautta johkaannuin YK:n aseidenriisuntaviikon Turun toimikunnan sihteeriksi. Toimikunnan varapuheenjohtajana toimi ev.-lut. seurakuntien yhteiskunnallisen työn pappi Sakari Ojanen.
Kun puheenjohtaja ei ehtinyt niin paljon käytännön järjestelyihin, teimme Sakari Ojasen kanssa, sanotaanko rinta rinnan, paljon käytännön järjestelyjä viikon tapahtumien, erityisesti rauhankulkueen eteen. Turun rauhankulkueissa olikin tuhansia osallistujia, parhaana vuotena pitkälti päälle yli 10 000. Noina vuosina turkulaiset koululaiset koristelivat maalaamillaan plakaateilla Aurajoen, maantien ja rautatien ylittävien siltojen kaiteet.
Näin siis vapaa-ajattelija-aktiivi ja pappi toimivat yhdessä rauhantyön hyväksi. Oli toimikunnassa muidenkin uskontojen ja katsomusten edustajia. Tänään samaa tapahtuu muun muassa uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon merkeissä. Niin myös rauhantyössä ja militarismin vastaisessa työssä.
Esa Ylikoski
TEKSTI: ESA YLIKOSKI JA MATIAS UUSISILTA
