Suomalaisen asevelvollisen suhde päihteisiin on ollut kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Kieltolain raittiusihanteista Pervitinin massajakoon ja totaalikieltäytyjän pakotettuun päihteettömyyteen – valtio on vuoroin kieltänyt, sallinut ja jopa määrännyt päihteitä.
Teksti: Tuukka Korpinen
Mikä yhdistää alkoholia, tupakkaa, nuuskaa, morfiinia, amfetamiinia ja heroiinia? Sen lisäksi, että ne kaikki aiheuttavat vakavia terveyshaittoja, kaikkia näitä aineita on käyttänyt myös suomalainen asevelvollinen. Läpi historian erityisesti miehet ovat päihteiden alaisena käyttäneet väkivaltaa lähimmäisiään kohtaan, mutta myös turruttaneet tuntojaan mahdottomiksi kokemissaan tilanteissa. Huomionarvoista on muistaa, että päihteitä koskevat lait ja asenteet ovat muuttuneet merkittävästi viimeisen reilun sadan vuoden aikana. 1900-luvun alussa monia nykyään laittomia päihteitä saatettiin käyttää melko kevyin perustein. Pyrkimys rajoittaa päihteiden käyttöä liittyy olennaisesti sotilaalliseen kuriin, toisaalta niitä voidaan käyttää antamaan taistelutilanteessa taktinen yliote.
Suomalainen rauhanliike ja kieltolaki
Suomi sai ensimmäisen rauhanjärjestönsä 1907, jolloin Suomen Rauhanliitto perustettiin ensimmäisen kerran Tampereen Raittiustalolla. Järjestö kuitenkin kiellettiin ensimmäisen maailmansodan alettua ja perustettiin uudestaan 1920. Suomen uuden siviilipalveluslain hyväksyminen 1931 on rauhanliikkeen tunnetuin saavutus. Käytännössä rauhanliikkeen kulta-aika on yhtenevä Suomen 1919–1932 voimassa olleen alkoholinkieltolain kanssa. Rauhanliike ja raittiusliike tekivät konkreettista yhteistyötä, raittiustalot olivat rauhanliikkeelle luontainen kokoontumispaikka ja monet rauhanaktivistit olivat myös aktiivisia raittiuden puolesta puhujia.
Alkoholin vastustaminen oli esimerkiksi suomalaiselle rauhanaktivisti Aarne Selinheimolle jopa yhtä tärkeää asia kuin antimilitarismi ja kansainvälinen yleiskieli esperanto. Alkoholia vastustettiin kirjein, keskusteluin ja mielenosoituksin. Käytännössä siis samoilla keinoilla, kuin rauhanliike järjestäytyi vastustamaan sotaa. Monen muun tapaan Selinheimo toivoi, että kieltolaki korjaisi vähäosaisia ja työväenluokkaa riivanneet sosiaaliset ongelmat. Väkivallaton ongelmanratkaisu on tunnetusti helpompaa selvinpäin.
1922 Selinheimo kuitenkin jättäytyi pois aktiivisesti luotsaamansa Ylioppilaiden raittiusyhdistyksen toiminnasta. Yhdistys ei onnistunut saamaan riittävää jäsenmäärää ja viimeinen niitti Selinheimolle oli Akateemisen Karjala-Seuran aktiivien osallistuminen yhdistyksen toimintaan. Päihdevalistuksella ja raittiudella olikin myös Suomessa eettisesti vähemmän jaloja päämääriä, kuten nationalismi ja eugeniikka.
Pervitin ja sodanajan huumeiden käyttö
Ennen talvisotaa ei Suomen asevoimien budjetissa ei ollut määrärahoja sotilaiden lääkkeisiin. Lääkkeitä oli muutenkin vähän ja Saksan aloitettua hyökkäyksensä 1939 Puolaan oli lääkkeitä entistä vaikeampaa saada. Kaikki maat varautuivat tulevaan. Suomi valjasti tässä tilanteessa kotimaisen lääketeollisuuden lääkkeitä tehtailemaan. Lääketehdas Orion määrättiin säilömään merkittävän määrän raakaoopiumia, josta se valmisti heroiinia ja kodeiinia sotilaiden käyttöön.
Talvisodassa suomalainen sotilas poti nälkää, vilua ja kipua. Lääkintäupseerin laukusta löytyikin pilleri moneen eri tarpeeseen. Haavoittuneiden tuskia lievitettiin ensisijaisesti morfiinilla. Rintamalla heroiini taas esti yskimästä vartiossa. Sotajouluna 1939 jaettu viinaryyppy kuitenkin jäi monilta sotilailta juomatta, viina oli tarkoitettu juhlalliseen päihtymiseen eivätkä kaikki olleet juomista varten sopivassa mielentilassa. Ongelmilta alkoholin kanssa ei kuitenkaan vältytty, vaan Viipurin evakuoinnin yhteydessä osa sotilaista päätti ensi sijassa evakuoida viinakauppojen ja oluttehtaiden tuotteita omiin tarpeisiinsa.
Jatkosodassa ongelmat päihteiden käytössä pahentuivat. Saksan kehittämän amfetamiini johdonnainen Pervitinin loppuerä oli päätetty lähettää Suomeen. Saksalaiset lääkärit olivat todenneet sen olevan sivuvaikutuksiltaan sopimaton saksalaisen sotilaan käyttöön. Suomessa lääke otettiin kuitenkin ilolla vastaan ja 850 000 tablettia Pervitiniä jaettiin kenttävarikoille sotilaille käyttöön. Tabletteja riitti siis tarvittaessa jokaiselle sotilaalle. Hakkapeliitta-lehti kirjoitti Pervitin-tableteista seuraavasti:
”Pervitin on nimeltään uusi Saksassa keksitty valmiste, joka poistaa väsymyksen tunteen kuin taikomalla, luo ihmiseen kiehuvaa vireyttä ja uutta toimintatarmoa. Se ei ole mikään huumausaine, vaan kuuluu se samoihin ”viattomiin myrkkyihin”, kuin tupakka ja kahvi, jotka sisältämiensä aineiden ansiosta myös piristävät, vaikkei niiden vaikutusta voi verratakaan Pervitinin tehoon.”
Jatkosodan asemasotavaihe oli alkoholin käytön suhteen erityisen haastava. Saksalaiset sotilaat toivat mukanaan viinaa, jota suomalaiset yön turvin sitten varastivat. Myös pimeä viinakauppa kukoisti. Itä-Karjalaan perustettiin lopulta oma viinaosuuskunta, jonka tarkoituksena oli myydä laillista alkoholia joukoille. Rivimiehen kuukausiannos viinaa oli puoli litraa ja upseerin litra. Kieltolain aatos oli selvästi kaukana menneisyydessä. Viinaa myös valmistettiin itsenäisesti. Erilaiset korvikealkoholit, kuten spriisekoitteinen bensiini ja pakkasneste aiheuttivat kuolemia ja sokeutumisia. Molotovin koktailit eli spriillä täytetyt polttopullot siis myös välillä juotiin tyhjäksi, vihollista kohti heittämisen sijaan.
Sodan jälkeen monet huumeita ja muita päihteitä käyttäneet veteraanit vaikenivat kokemuksistaan. Erityisesti huumeita pidettiin moraalisesti arveluttavina ja niiden käyttäjiä demonisoitiin. Sotilaat ovat olleet todella epäreilussa asemassa. Heille on annettu huumeita, kannustettu tai jopa käsketty niiden käyttöön. Sodan loputtua vastuu huumeiden käytön taakasta jäi kuitenkin yksilölle. Armeijan sodanaikaiset huumevarastot tuhottiin lopulta vasta 1970-luvun puolivälissä. Laillisena päihteenä alkoholi vakiinnutti hyvinkin vahvasti asemansa suomalaisten keskuudessa. Sota-aikaa onkin pidetty selityksenä suomalaisten erityisen humalahakuiselle päihdekulttuurille.
Totaalikieltäytyjän pakotettu päihteettömyys
Nykyaikainen asevelvollinen joutuu monilta osin sitoutumaan päihteettömyyteen. Vaadittu päihteettömyyden taso riippuu kuitenkin palvelusmuodosta. Asepalvelusta suorittava asevelvollinen joutuu palvelusaikana tyytymään nikotiinituotteisiin. Tupakalla ja nuuskalla onkin poikkeuksellisen vahva asema suomalaisessa sotilaskulttuurissa. Sotilaiden terveyttä tutkinut Anni Ojajärvi huomasi tutkiessaan suomalaisia asevelvollisia nikotiinituotteiden merkittävän sosiaalisen roolin. Tupakkapaikka mahdollisti vapautumisen sotilaana olemisen rytmeistä, tupakkaa vetäessä saattoi seurustella ja irtautua sotilaana olemisesta. Tutkitut asevelvolliset eivät myöskään usein katsoneet olleensa riippuvaisia nikotiinista. Tutkimusten mukaan jopa kolmannes aseellista palvelusta suorittavista käyttää nuuskaa.
Alkoholia asepalvelusta suorittava ei saa kasarmille tuoda, mutta sitä voidaan yleisen palveluohjesäännön mukaan tarjota erityisissä tilaisuuksissa. Laittomien huumeiden suhteen taas on nollatoleranssi, ja niiden käyttö johtaa käytännössä palveluksen keskeytymiseen. Jos asevoimissa on ajatus suunnitelmallisesta sodanajan päihteidenkäytöstä, ei siitä ainakaan viestitä ulkomaailmaan.
Siviilipalvelusmiesten päihteidenkäyttöä koskevat samat säännöt kuin muitakin työssä käyviä siviilihenkilöitä. Laittomien päihteiden käyttäminen tai riippuvuussairaus on syy saada vapautus terveyssyistä. Tupakoinnin suhteen saattaa esimerkiksi koulussa työpalvelustaan suorittava olla jopa asepalvelusta suorittavaa tiukemman sääntelyn suhteen. Tupakkalaki kieltääkin savuttelun oppilaitosten sisä- ja ulkotiloissa.
Totaalikieltäytyjän päihteiden käyttöä taas rajoitetaan paljon ase- tai siviilipalvelusta suorittavaa enemmän. Totaalikieltäytyjä tuomitaan Suomessa aina ehdottomaan vankeuteen. Vankilassa alkoholi ja muut päihteet ovat ehdottoman kiellettyjä. Tupakointi muodostaa kuitenkin jälleen poikkeuksen, sillä vangilla on oikeus polttaa tupakkaa lakisääteisen ulkoilun yhteydessä. 2017 asti vangit saivat jopa vapaasti tupakoida selleissä. Kymmenen vuotta sitten totaalikieltäytyjä saattoi siis joutua haluamattaan passiivisen tupakoinnin uhriksi. Pantarangaistukseen anova totaalikieltäytyjä joutuu myös sitoutumaan päihteettömyyteen. Totaalikieltäytyjille tutuksi onkin muodostunut säännöllinen puhallutus ja virtsakoe. Päihteettömyys on pantarangaistuksen ehto, joten sen rikkominen voi johtaa rangaistuksen suorittamiseen avovankilassa.
Raittiutta ei saavutetta väkivallalla
Päihteettömyyden puolesta on paljon hyviä argumentteja. Raittiusliike uskoi argumenttien olevan niin vakuuttavia, että vaati alkoholin täyskieltoa. Täyskielto ei kuitenkaan ole käytännössä toiminut maailmalla halutulla tavalla. 1974 Yhdysvaltain presidentti Nixonin aloittama huumeiden vastainen sota on osoittanut, että väkivalta ja yksilöiden oikeuksien rajoitukset vain huonontavat tilannetta. Loppupelissä päihteidenkäyttö tai käyttämättömyys kuuluvat yksilöiden itsemääräämisoikeuteen. Sotilaana toimivan yksilön on kuitenkin varauduttava siihen, että valtio saattaa yrittää päättää päihteistä hänen puolestaan. Toisen puolesta päättäminen voi tarkoittaa yhtä lailla päihteettömyyttä, kuin painetta hyödyntää lääketeollisuuden sotaa varten kehittämiä tuotteita. Kieltäytymällä alistumasta sotilasvaltaan aseistakieltäytyjä ottaa samalla päihteiden käyttönsä omiin käsiinsä. Yhtä muottia ei ole, ja aseistakieltäytyjä voi yhtä lailla olla raivoraitis absolutisti tai nykyajan sotilasnormeja rikkova pilven polttelija.
Huolestuttaako oma tai läheisesi päihteiden käyttö? Halutessasi voit soittaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n maksuttomaan numeroon 0800 900 45. Numerosta saat apua päihdetyön ammattilaisilta ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Puhelut ovat luottamuksellisia ja voit soittaa nimettömänä.
