Kun valtio päättää kehosi kunnon, koon ja arvon, kehorauha on illuusio. Asevelvollisuus tekee ruumiista suoritusprojektin, jota ohjataan terveyspuheella ja velvollisuuden retoriikalla.
Teksti: Tuukka Korpinen ja Juhis Ranta
Kehorauha tarkoittaa yksilön oikeutta elää omassa kehossaan ilman ulkopuolista arviointia, kommentointia tai terveyteen verhottua moralismia. Läskiaktivistien vaatimuksena se on selkeä ja eettinen. Asevelvolliselle se ei kuitenkaan toteudu, eikä se ole järjestelmän tarkoituskaan. Suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä perustuu ajatukseen, että valtiolla on oikeus määritellä mieheksi oletetun nuoren ruumiin arvo, kelpoisuus ja rajat.
Kutsunnoissa käynti on suomalaiselle juridiselle miehelle ensimmäinen hetki, jossa kehosta tulee valtion tarkasti arvioima suorituskykyinen objekti. Painoindeksiltään yli 30 olevat luokitellaan automaattisesti B-ryhmään, mikä kertoo enemmän normatiivisista kehoihanteista kuin terveydestä. Viesti on läpinäkyvä: lihava ei sovi sotilaaksi, eikä siten siihen mieheyden malliin, jota asevelvollisuus edelleen kanonisoi.
Huolipuheen kaapu
Asevelvollisuuden ympärillä elää vahva huolipuhe: väitteet terveydestä, elintapojen korjaamisesta ja nuorten miesten kunnosta. Huolipuhe toimii samaan aikaan sekä vallankäytön välineenä että moraalisena savuverhona. Sillä perustellaan se, mikä muutoin näyttäisi siltä mitä se on: valtion oikeudelta kontrolloida ja kurittaa nuorten miesten ruumiita.
Hyvä esimerkki huolipuheen ongelmallisuudesta löytyy UKK-instituutin johtajan Tommi Vasankarin kommenteista Helsingin Sanomissa 16.8.2025. Hän kuvaa pakollista asepalvelusta “tehokkaimmaksi mahdolliseksi interventioksi” lihaville ja kutsuu vyötärön kaventumista “kauniiksi”. Lopuksi hän toteaa, että intti “palauttaa ihmisen lajinomaiseen toimintaan”.
Lajityypillisyydellä perusteleminen ei ole lääketiedettä vaan normatiivista kehopolitiikkaa. Se maalaa lihavuuden paitsi ei-toivottavaksi myös epäluonnolliseksi ominaisuudeksi. Tällainen puhe ei ole vain kehorauhan vastakohta, vaan valtarakenteiden puhtainta ydintä.
Kun pakko naamioidaan terveydeksi
Pakollisen asepalveluksen kuvaileminen terveyshyödyksi on erikoista retoriikkaa. Osa saattaakin laihtua, jos valtio paitsi määrää päivittäisen liikkumisen ja valvoo syömistä, myös määrittelee uni- ja päivärytmin ja rankaisee poikkeamisesta. Väliaikaiset ylhäältä alaspäin tulevat muutokset saattavat kuitenkin olla keholle suurempi rasite, kuin saavutettum, ja usein väliaikaiseksi jäävä, hyöty.
Puolustusvoimat ja vapausrangaistuksen uhalla suoritettava asepalvelus ei ole terveysinterventio, vaan kurinpidollinen instituutio. Asevelvollisuuden tarkoitus ei myöskään ole tuottaa kansanterveyttä, vaan sotilaita. Sotilaan keho on väline, ja siksi sen kunto ja suorituskyky on välinearvo, ei itseisarvo.
On vaikea kuvitella, että muualla yhteiskunnassa hyväksyttäisiin ajatus, että pakotettu fyysinen harjoittelu olisi “hyödyllistä” lihaville. Mutta asevelvollisuutta ympäröivä militarisoitunut ajattelu normalisoi tämän retoriikan.
Tiettyihin ammatteihin vaaditaan tiettyä fyysistä kuntoa. Poliisikouluun, pelastusopistoon ja vaikkapa turvallisuusalan perustutkintoon on pääsykokeet, joissa mitataan selviytymistä kuntotesteissä. Tätä ei kuitenkaan perustella kansanterveydellä vaan kyseisten työtehtävien vaatimuksilla. Puolustusvoimissa on toisin.
Kehotalkoot leviävät alaikäisiin
Kun presidentti Alexander Stubb julkaisi varusmiespalvelukseen valmistavan kunto-ohjelman, viesti oli selvä: kehon pitää olla valmis valtiota varten jo ennen täysi-ikäisyyttä. Yle haastatteli 15-vuotiaasta, joka oli aloittanut harjoittelun ohjelman inspiroimana.
Miksi 15-vuotiaan pitäisi valmistautua asepalvelukseen? Miksi hänen kehonsa olisi jo nyt valtion projekti? Tämä kertoo, kuinka syvälle asetelma ulottuu: asevelvollisten kehojen arviointi on niin normalisoitua, ettei sen ongelmallisuutta edes huomata.
Samalla miehet sairastuvat syömishäiriöihin yhä useammin, mutta lihavuus on edelleen arka aihe. Militaristinen huolitrollaus ei helpota tätä ilmapiiriä, se pahentaa sitä.
Kehorauha päättyy, kun uniformu alkaa
Jos kyse olisi aidosta huolesta kansanterveydestä olisi terveyspalveluilla riittävät resurssit huolehtia kaikkien, niin fyysisistä kuin mielen sairauksista ja kaiken ikäisillä olisi runsaasti erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Asevelvollisuuden suhteen kyse on kuitenkin kontrollista.
Asevelvollisuus riisuu kehon autonomiaa tavalla, johon ei muualla yhteiskunnassa suhtauduttaisi yhtä välinpitämättömästi. Jokainen sentti, kilo, suoritus ja ominaisuus arvioidaan, luokitellaan ja dokumentoidaan. Jos kehorauha on oikeus olla rauhassa omassa ruumiissaan, asevelvollisuus on tämän oikeuden systemaattinen vastakohta.
Kysymys ei ole terveydestä. Kysymys on vallasta kehoihin.
